Quantcast
Channel: Kaupunkiuutiset
Viewing all articles
Browse latest Browse all 557

Joulupuumetsässä levotonkin rauhoittuu

$
0
0
Joulukuusella pitää olla muotonsa, joten villisti rehottavaa kasvua pitää rajoittaa leikkaamalla pari kertaa vuodessa. Kuva: AP Sarjanto
Rauni Salo on asunut ikänsä Rengossa. Vuonna 1987 hän muutti Viialan kylään 10-tien varteen ja alkoi kasvattaa siellä joulukuusia.
 
Tontilla oli aikamoinen metsä isoja kuusia, jotka kaadoin pois, Salo kertoo.
 
- Aika pian sitten niitä ensimmäisiä taimia ruvettiin laittamaan. Sen verran on kauppamiehen verta suonissa, että joulukuusien myynti kiinnosti. Olihan niitä tullut jo kotitilan metsistä Hämeenlinnan torille vietyä.
 
Salo trimmaa kuusia puutarhasaksilla ja pitkävartisella leikkurilla keväisin ja syksyisin.
 
- Ilman leikkaamista puut saattavat lykätä sellaisia 80-senttisiä kasvannaisia. Jos niille ei tee mitään, niin kohta on 1,5 metriä tyhjää latvaa, eivätkä sellaiset asiakkaille kelpaa. Liian lähelle toisiaan niitä ei saisi istuttaa, koska muuten kuusista tulee toispuoleisia. Välillä olen kesäisin laittanut puun juurille puutarhan Y-lannosta.
 
200 puuta myyntiin
 
Kuusenkasvattajan metsikkö on alueella, jossa on aikaisemmin ollut karjan laiduntamiseen käytetty hakamaa. 
 
- Kyllä maaperässä jotakin erityistä voimaa taitaa olla, koska puut tykkäävät niin hyvin kasvaa, Salo arvelee.
 
- Kun yhden vie pois, niin heti on uutta tulossa. Kuusi kasvaa joulupuun mittaan 8-10 vuodessa. Aluksi hommasin 15-senttisiä pottitaimia, mutta sitten rupesin keräämään sellaisia puolimetriä ojanpientareilta ja metsäteiden varsilta. Jos semmoisen kunnolla istuttaa, niin hyvin lähtee kasvamaan.
 
Salolla kasvaa kuusia reilun hehtaarin kokoisella alueella. Aivan kymppitien varressa on 6 vuotta sitten istutettuja taimia, joista suurimmat ovat parin vuoden päästä joulukunnossa.
 
- Nyt en ole uusia taimia enää muutamaan vuoteen laittanut. Olen joskus yrittänyt laskeskella ja kyllä meillä kaikkiaan taitaa olla rohkeet 4000 latvaa ylöspäin tulossa. 
 
- Niistä reilut 200 menee jouluna myyntiin. Merkkailen nauhoilla sopivat kuuset syksyllä jo ajoissa, jos vaikka sattuu kauheasti lunta tulemaan.
 
Kuusellakin on vihollisensa. Juurikääpä, kuivuus ja tulvat voivat vahingoittaa puita ja tulipalopakkaset puraista nuoria taimia.
 
- Meillä ei onneksi ole ongelmia ollut. Keski-Suomessa oli pari vuotta sitten joku ihmeellinen tauti, joka muutti kuuset mustiksi. Siellä olivat kasvattajat vähän aikaa ihmeissään.
 
Tuottava harrastus
 
Salon perhe on myynyt Hämeenlinnassa joulukuusia Hanssin-Jukan entisellä paikalla linja-autoaseman nurkilla yli 20 vuotta. Myynti alkaa 16. joulukuuta paikkeilla.
 
- Joskus on lähdetty liikkeelle parikin viikkoa ennen joulua, mutta kokemus on osoittanut sen turhaksi seisoskeluksi, Salo tuumaa.
 
- Noin viikko ennen joulua alkaa tapahtua ja hirveän moni hakee kuusensa vasta aaton aattona, jotta voi viedä sen sitten suoraan sisään.
 
Tyypillinen joulupuu on korkeudeltaan kahdesta metristä kahteen ja puoleen, mutta pienempiäkin pitää löytyä.
 
- Etenkin vanhemmat, yksin asuvat ihmiset haluavat usein 1,5-metrisen pöytäkuusen. Siitä tulee kuitenkin jo aitoa havun tuoksua kotiin.
 
- Meillä on hyvin vakituinen asiakaspiiri ja monet vaan soittavat, että tuo samanlainen kuin viimeksikin. Eivät käy edes paikan päällä katsomassa.
 
Kuusenkasvattajan vaimo päivittelee välillä havunneulasia, joita löytyy pirtistä kesät talvet ja ihmettelee, eikö mies muista jääneensä jo eläkkeelle.
 
- Tämä on minulle kivaa ajanvietettä. Olen vähän levoton luonne ja metsässä touhutessa mieli rauhoittuu, Salo tunnustaa.
 
- Jos kasvattaisin tukkimetsää, niin joutuisin odottelemaan 70 vuotta. Nyt voi korjata satoa joka vuosi ja siitä tulee hyvä tuotto aika pienellä pläntillä maaperää.
 

Viewing all articles
Browse latest Browse all 557

Trending Articles