Quantcast
Channel: Kaupunkiuutiset
Viewing all articles
Browse latest Browse all 557

Influenssarokotteet loppuivat apteekeista

$
0
0
VÄHISSÄ. Riskiryhmään kuulumaton henkilö voi Hämeenlinnan seudulla saada influenssarokotteen todennäköisesti enää yksityiseltä lääkäriasemalta.
Kaupunkiuutiset sai lukijavinkin, jonka mukaan lääkärin kirjoittamalla reseptillä saatavat influenssarokotteet olisivat kokonaan loppuneet apteekeista Hämeenlinnan kantakaupungissa. Aulangon apteekin Helena Rantanen vahvistaa tiedon.
 
– Meillä ei ole ollut rokotteita pitkään aikaan ja käsittääkseni tilanne on sama muillakin Hämeenlinnassa, apteekkari kertoo.
 
– Viisi kappaletta ennakkotilattiin, mutta ne menivät aikoja sitten. Huippuvuosina rokotteita meni meidänkin apteekistamme 500 kappaletta, mutta vuosi vuodelta kysyntä on vähentynyt. Viime vuonna rokotteita meni vähemmän kuin 100 kappaletta.
 
Apteekit ovat vähentäneet ennakkotilauksiaan, koska menekkiä on vaikeaa arvioida. Nyt ollaan erikoisessa tilanteessa, kun rokotteita ei olekaan saatavilla.
 
– Erilaiset lainsäädännölliset muutokset ovat ehkä vaikuttaneet siihen, että kotimaisia valmistajia on entistä vähemmän. Tuotannolla on kuitenkin erittäin korkeat vaatimukset.
 
– Julkisen terveydenhuollon puolella rokotteita on tietääkseni saatu sellaiset määrät, kuin on tilattu, mutta apteekit eivät tule todennäköisesti enää niitä saamaan, ellei niitä kunnalliselta puolelta sitten jossain vaiheessa jotenkin vapauteta. Tällaista tilannetta ei ole kyllä koskaan ollut aikaisemmin ja käsittääkseni tilanne on sama Helsingissä ja Tampereella.
 
Menekki  arvoitus
Apteekkari Marketta Uitto Torin Apteekista uskoo, ettei ostettavaa rokotetta löydy koko Hämeenlinnan seudulta.
 
– Eiköhän näillä main ole kaikki apteekit aika hyvin koluttu, Uitto arvelee.
 
– Rokotteiden menekki on aina iso arvoitus. Jos joku lääkäri televisiossa puhuu rokotteiden puolesta, niitä myydään hyvin. Jos joku taas puhuu kielteisesti, myynti on vähäistä.
 
Suomessa maksuttomaan, terveyskeskusten tarjoamaan rokotukseen ovat oikeutettuja kaikki 6-35 kuukauden ikäiset lapset, kaikki 65 vuotta täyttäneet henkilöt sekä muut sairautensa tai lääkityksensä vuoksi riskiryhmiin kuuluvat ihmiset. Terveet työikäiset ovat voineet hankkia rokotteen lääkärin reseptillä apteekista tai useimmilta yksityisiltä lääkäriasemilta. Rokotteen hinta on apteekeissa ollut 9-12 euroa.
 
Uitto arvelee, että rokotetta voi joissakin yksittäisissä apteekeissa vielä olla.
 
– Jonkinlainen arviointivirhe on nyt tehty ilmeisesti valmistajien puolelta. Suomi on pieni maa ja yleensä rokotetta on saatu, jos sitä jossain maailmalla on.
 
– Tällä hetkellä rokotetta ei ole saatavilla ja perimmäistä syytä siihen on vaikea arvioida.

Viewing all articles
Browse latest Browse all 557

Trending Articles