Quantcast
Channel: Kaupunkiuutiset
Viewing all articles
Browse latest Browse all 557

Lentsu tulee, oletko valmis?

$
0
0
Virpi Kröger suosittelee kaikille influenssarokotetta, jonka avulla taudin voi potea lievempänä tai säästyä siltä kokonaan. Suojan voi hankkia pääterveysasemalta 11. marraskuuta alkaen. Kuva: Toni Rasinkangas
Kun koulut ovat alkaneet, syksy tuo mukanaan pieniä pirulaisia, lentsuja. Nämä harmia aiheuttavat pieneliöt ovat tukkoisen olon, kuumeen, kolotuksen, yskän ja kurkkukivun sanansaattajia eli flunssaviruksia.
 
Avosairaanhoidon ylilääkäri Virpi Kröger huomauttaa, ettei flunssaan ole kotikonsteja parempaa hoitoa olemassa. Flunssa on virustartunnan seuraus, joka itää 24–72 tuntia ennen ensimmäisiä oireita.
 
- Flunssat ovat viruksen aiheuttamia hengitysteiden tulehdustauteja, joita ilmenee ympäri vuoden. Oireet kestävät yleensä noin viikon. 
 
Kolmen ensimmäisen päivän aikana altistumisesta tauti tarttuu herkemmin myös muihin. Perushygienialla on vahva rooli flunssan ehkäisyssä.
 
- Käsien pesu kunniaan, sillä virukset ja bakteerit leviävät useimmiten kosketustartuntana niin kätellessä kuin erilaisilta pinnoilta. Esimerkiksi päiväkotilapset voivat sairastaa flunssaa useita kertoja peräkkäin.
 
Yskiessä tai aivastaessa on syytä käsien sijaan täräyttää paidanhihaan, jos nenäliinaa ei ole tarjolla.
 
- Aivastaessa virus voi levitä ilmassa pisaratartuntana. Suurin tartuntariski on alle metrin läheisyydessä. Mitä nuorempi, sen isompi riski on sairastua.
 
Ei heti kuurille
 
Krögerin mukaan monesti asiakkaat vaativat flunssaan kovempia rohtoja, kuten antibiootteja olonsa helpottamiseksi. Ne eivät pure viruksiin.
 
- Elämä on nykyään niin kiireistä, ettei ihmisillä ole aikaa levätä kotona. On kuitenkin hyvä muistaa, että turhaan syödyt antibiootit tappavat suolistosta hyviä bakteerikantoja, ja laskevat puolustuskykyä entisestään. 
 
- Stressi on omiaan ruokkimaan flunssaa. Alkuvaiheessa lepo on tärkeä, silloin on hyvä pysyä kotona.  Oloa voi lievittää juomalla hyvin sekä c-vitamiinilla ja särkylääkkeillä, kuten parasetamolilla tai ibuprofeiinilla. 
 
Flunssan alkuvaiheessa poskipäissä tuntuva paine johtuu tyypillisimmin hengitysteiden limakalvojen turvotuksesta, joihin Kröger suosittelee hoidoksi nuhatippoja ja kipulääkettä. Jos tauti ei hellitä viikossa, silloin on syytä käydä lääkärissä. Kyse voi olla silloin bakteerien pitkittämästä taudista, jolloin antibiootit ovat paikallaan.
 
- Poskiontelotulehdus ilmaantuu tyypillisesti viiden päivän kuluttua flunssan alkamisesta, kun onteloihin kertynyt erite tulehtuu. Oireita ovat märkäinen, vihertävän kellertävä ja liimamainen erite nenästä tai poskipäiden pakotus, kipu hampaissa ja lämpöily.  
 
Myös keuhkoputkentulehdus on alkuvaiheessa viruksen aiheuttama.
 
- Rintalastan takainen polttelu alkuvaiheessa on viruksen aiheuttaman keuhkoputken tulehduksen oire.  Pitkittyessään sekin voi toki muuttua bakteeritaudiksi.
 
Influenssa idästä
 
Flunssa voi tehdä olosta kurjan muutamaksi päiväksi, mutta influenssa voi kaataa pahimmillaan petipotilaaksi pidemmäksi aikaa jälkitautien iskiessä. Joulun jälkeen näille leveyspiireille saapuukin influessa-viruksia Aasiasta asti. 
 
Oireet ovat ärhäkät, ja altistavat jälkitaudeille tavallista flunssaa useammin. 
 
- Tyypilliset oireet ovat nopeasti nouseva ja pitkään kestävä yli 39 asteen kuume, joka paikan kolotus, päänsärky, kurkkukipu, rintalastan takainen polte ja yskä.
 
- Yli 65-vuotiaat ja ne, joilla elimistön puolustusmekanismit ovat sairauden tai lääkityksen johdosta heikentyneet, ovat suuremmassa vaarassa kuolla tai saada influenssan jälkeen vaarallisia jälkisairauksia kuten keuhkokuumeen ja sydänlihastulehduksen.
 
Keuhkokuume on yleinen komplikaatio niin nuorilla kuin vanhemmilla sekä riskiryhmään kuuluvilla.
 
- Oireina ovat korkea kuume sekä kipua tuottavat yskä ja rintapistokset.
 
Jälkitautien ja kuolemien ehkäisemiseksi Suomessa on mittava influenssarokotus-ohjelma.
 
- Influenssan viruskanta muuttuu vuosittain. Yleensä selviääkin jo lokakuussa, mitä vastaan aloitamme rokotukset. Varsinaiset epidemiat ovat vähentyneet verrattuna 90-lukuun.
 
Hämeenlinnassa rokotukset käynnistyvät 11. marraskuuta. Reseptin voi saada omalta terveysasemaltaan jo lokakuussa.
 
- Se on ilmainen riskiryhmäläisille. Ei rokotuksesta haittaa ole hyväkuntoisellekaan, jos muutamalla eurolla voi sairastaa influenssan vähemmillä oireilla tai jopa säästyä siltä kokonaan.
 

Viewing all articles
Browse latest Browse all 557

Trending Articles