Asumisessa on ilmeisesti palattu vuosikymmenien takaiseen ilmapiirin ja tapaan viihtyä kotona. Nyt "kotoillaan". Asumisen suuri trendi on asiasta paremmin tietävien mukaan juuri kotoilu (engl. homing).
Hyvinkään asuntomessutkin, en muuten käynyt, oli valjastettu samalla kotoilun teemalla. Ilmeisesti kotona asuminen on jo vanhanaikaista, täytyy osata kotoilla.
Sananselittäjien mukaan kotoilun takaa löytyvät pelkästä olosta nauttiminen ja harrastaminen, itse tekeminen.
Perhana sentään, kun en tajunnut lapsuudessani aikuisten tekemän työn olevan kotoilua. Se elo oli kotoilua, kun isäukko höyläsi ja veisti iltakaudet reenjalaksia pirtin lattialla, tai paikkasi verkkoja tulevaa pyyntikautta varten. Ei isäukko tiennyt kotoilevansa, ei. Eikä äiti, kun kutoi, virkkasi, säilöi marjoja tai paikkaili penskojen vanhoja ryysyjä. Siis varsinaisen työpäivän jälkeen.
Siinä sivussa pojanvesseli kipparoi isälle kirvestä, puukkoa, vasaraa, nauloja...
Talvella pojanviikarikin sai pilkkoa klapeja, kantaa pilkottuja halkoja sisälle. Kesällä alamittaisetkin laitettiin heinä- ja viljavainioille kotoilemaan, eli tekemään töitä. Silloinen kotoilu ei ollut aina niin mieluista, joskus jopa suivaannutti.
Nykyisissä kodeissa ei ole isoa pirttiä kotoiluun, vaan tilat rakennetaan varta vasten. Saunaosastot ja pihatkin ovat rakennettu niin laajoiksi ja lokoisiksi, että monenmoista kotoilua voi harrastaa yhtä hyvin kaupungissa kuin kesämökillä. Ilmankos nuorempi polvi ei halua mökkielämää kaikkine askareineen. Kotoilussa pääsee helpolla, kun koneet ja vempaimet tekevät työn.
Harrastusvälineille varataan tilaa huonetolkulla ja tehdään suuria komeroita.
Saunaosastot ja pihat on rakennettu niin lokoisiksi, että kotona ollaan kuin kaikessa rauhassa mökillä. Kaiken kruunaavat itse tehdyt matot ja muut tekstiilit. Koti kotoillaan priimakuntoon. Leppoisaa, viihtyisää, kodikasta. Asunnosta tehdään pesä, jossa viihdytään ja jossa on helppo elää arkea.
Arjen ja kotona tekemisen romantisointi kotoilun nimissä tuskin on vaarallista. Mutta se voi olla valheellista, sillä loppupelissä taas kerran puhutaan rajatusta ihmisryhmästä, jolla on varaa ja mahdollisuus leppoisaan kotoiluun. Ennen vanhaan se oli toisinpäin – kotoilu oli pakon sanelemaa.
Kotoilu on takuuvarmasti tervetullutta vastapainoa kiivastahtiselle ja teknisten monenmoisten vempaiden kyllästämälle työelämälle. Arkitahdin väliaikainen höllääminen antaa eväät pitempiaikaiselle jaksamiselle. Sillä on todistetusti terveysvaikutuksia.
Mutta kotoilusta ei kannattaisi tehdä sellaista ihannemaailma, jonka saavuttaminen menee taas kilpailuhenkisyydeksi. Kuka kotoilee laadukkaimmin, tehokkaimmin, eniten tulosta tuottaen?
Kenen ruokareseptit takaavat maukkaimman lopputuloksen, kenen kangaspuut värikkäimmän maton, kenen käsitöitä naapurusto kadehtii eniten?
Siitähän seuraa lisää verenpainetta, pettymyksiä ja äksyilyä. Pitäisi vain leppoisasti kotoilla.
Kotoillaan!