Quantcast
Channel: Kaupunkiuutiset
Viewing all articles
Browse latest Browse all 557

Hämeenlinnan asuntokauppa elpyy pikkuhiljaa 10 prosentin notkahduksestaan

$
0
0
KIINTEISTÖKAUPPA ELPYY VÄHITELLEN. Hämeenlinnassa isojen asuntojen myyntiajat ovat pitkiä, mutta keskustan pienet kohteet menevät kaupaksi hyvinkin nopeasti. Mökkikaupan tilanteesta välittäjillä on erilaisia näkemyksiä.
Hämeenlinnassa asuntokauppamäärät putosivat keväällä noin 10 prosenttia edellisvuoteen verrattuna.  Kevään notkahdus ei ole juurikaan vaikuttanut asuntojen hintoihin. Tällä hetkellä ylitarjontaa on suurista perheasunnoista, ydinkeskustan pienistä asunnoista taas on pulaa.
 
Neljästä hämeenlinnalaisesta kiinteistövälittäjästä kaksi näkee asuntokaupan selkeästi jo piristyvän.
 
Myyntiajat pidentyneet
Hämeenlinnassa kysytyimpiä ovat kerrostalokaksiot ja pienet rivitaloasunnot. Kesän korvilla kauppamäärät ovat lisääntyneet, mutta myyntiajat ovat pidentyneet kaikissa muissa paitsi rivitaloissa. Asuntojen hinnat eivät ole juurikaan pudonneet.
 
- Pienet asunnot ovat myös parhaiten säilyttäneet hintansa, Kiinteistömaailma Asuntopalvelu Nieminen Oy LKV:n yrittäjä LKV Raija Nieminen sanoo.
 
Kalliiden, yli 300 000 euron kiinteistöjen myynti vaatii aikaa.
 
- Aiemmin tehtiin kymmeniä vastaavia kauppoja vuodessa. Kyllä niitäkin kauppoja on nyt tehty, mutta harvemmin.
 
HSP hintaseurantapalvelun mukaan vuonna 2012 Hämeenlinnan alueella välittäjien tekemät kaupat vähenivät 16 prosenttia verrattuna vuoteen 2011. Tammi-kesäkuussa 2013 asunto-osakekauppojen määrä Hämeenlinnassa putosi noin 10 prosenttia verrattuna viime vuoden vastaavaan ajanjaksoon.
 
- Vaikka kauppamäärät ovat alkuvuodesta pudonneet, Kiinteistömaailmassa Hämeenlinnassa on hyvä tilanne, ja nyt asuntokauppa on selkeästi vilkastunut.
 
Markkinoilla varovaista
Maaliskuussa asuntokaupan notkahdus oli jopa 30 prosenttia, mihin vaikutti pitkälti asunto-osakkeiden varainsiirtoveron muutos. Moni pyrki tekemään kaupat helmikuun puolella.
 
- Kiinteistönvälitysalalla alkuvuosi on ollut haastava. Kaupankäynti on ollut rauhallista, myyntipäällikkö LKV Harri Heinonen Huoneistokeskus Oy:stä sanoo.
 
Asuntokauppaan vaikuttaa yleinen taloudellinen tilanne. Pankit ovat varovaisempia lainanannossaan, ja uutta asuntoa ei hankita ennen kuin vanha on myyty, mikä näkyy myös Hämeenlinnan asuntomarkkinoilla.
 
- Hinnoissa 300 000 euroa on kipukynnys. Hirveästi sen yli ei ole kauppoja tehty.
Ydinkeskustan asunnot ovat haluttuja, mutta eivät mihin hintaan tahansa. Jos kohde on ylihinnoiteltu, on myyntiaika pitkä.
 
- Kysyntää on oikein hinnoitelluilla keskustan ja lähialueiden kohteilla, Heinonen sanoo.
 
Hintataso ennallaan
Myyntipäällikkö LKV Kimmo Halonen Habitasta sanoo, että keskustan asuntojen hintataso on korkea, mutta katteen uudisasunnotkaan eivät tuo tilanteeseen helpotusta, sillä niiden neliöhinta, noin 4000 euroa, on kova.
 
- Yleisesti asuntojen keskihintaa ei voi sanoa, sillä hinta riippuu kohteesta. Kokonaishintaan vaikuttaa kohteen ikä, kunto, putkiremontit ja muut tekijät. Ainoastaan uusissa kohteissa voidaan puhua kaavamaisesti neliöhinnoista, Halonen sanoo.
 
Ydinkeskustan pienet kerrostaloyksiöt ja -kaksiot menevät kuitenkin kaupaksi yleensä viikossa tai kuukaudessa. 
 
- Tarjontaa on tällä hetkellä isoista rivi- ja omakotitaloista, ja se tietysti vaikuttaa myyntihintoihin. Niiden hinnat ovat pysyneet viimeiset puolitoista vuotta kuitenkin samalla tasolla, ei ole tapahtunut arvonnousua, mutta ei laskuakaan.
 
Tonttitarjonta vaikuttaa
Kaupungin sisällä eri alueiden hintavertailua on vaikea tehdä kohteiden erilaisuuden vuoksi. Lammilla, Tuuloksessa, Hauholla ja Rengossa on ihan oma hintatasonsa.
 
- Katuman alue on hieno, mutta siellä on suhteellisesti edullinen hintataso verrattuna Kaurialaan. Sairiossa taas on paljon vanhoja omakotitaloja, joten hinnat eivät voi olla tähtitieteellisiä, toimitusjohtaja LKV AKA Reetta-Maria Tolonen-Salo Etelä-Hämeen OP-Kiinteistökeskus Oy:stä sanoo.
 
Tällä hetkellä asiakkaat ovat hyvin hintatietoisia.
 
- Nyt 2000-luvun alussa valmistuneesta omakotitalosta ei ehkä saa sitä, mitä siitä on itse maksanut, tai saa korkeintaan saman hinnan.
 
Kysyntään vaikuttaa myös kaupungin tonttitarjonta. Siirin alueelle kaavoitetut noin 110 tonttia vähentävät selvästi omakotitalojen kysyntää.
 
- Ensin ihmiset odottavat tonttipäätöstä, ja rakentavat sitten mieluummin oman uuden talon, jos saavat tontin.
 
Myös ihmisten arvostukset muuttuvat. Harva enää haluaa remonttikohdetta.
 
- Nykyisin 20–30 -vuotiaat haluavat valmiita taloja.
 
Asuntoja kuitenkin laitetaan myyntiin pikkuhiljaa yhä enemmän.
 
- Näyttäisi, että asuntokauppa piristyy ja valoa näkyy tunnelin päässä.
 

 

Mökkikaupassa vaihtelua

Kesämökkikauppa lähti tänä vuonna aikaisin liikkeelle, jo huhtikuussa tehtiin ensimmäiset kaupat.
 
- Nyt on tehty kauppaa jopa edullisista ns. mummonmökeistä, Kiinteistömaailma Asuntopalvelu Nieminen Oy LKV, yrittäjä LKV, KaT Raija Nieminen sanoo.
 
Järvenrantapaikat säilyttävät hintatasonsa.
 
- Järvenrantapaikat, joissa on korkeammat hinnat, niiden ostopäätöstä ihmiset harkitsevat pidempään ja myyntiajat ovat pidentyneet.
 
Huoneistokeskus Oy on tehnyt mökkikauppaa jonkin verran enemmän kuin vuosi sitten. Laadukkaat kohteet suurten vesistöjen äärellä ovat kysyttyjä. Vanhempiin ja varustelutasoltaan vaatimattomampiin mökkeihin kysyntää on ollut vähemmän.
 
- Ihmisten vaatimustaso on kasvanut. Hintataso on pysynyt vakaana. Kaupankäynti on aavistuksen vilkastunut, ja hyvistä kohteista ollaan valmiit maksamaan, sanoo myyntipäällikkö LKV Harri Heinonen Huoneistokeskus Oy:stä.
 
Hinnat maltillisia
Myyntipäällikkö LKV Kimmo Halonen Habitasta sanoo, että mökkien kysyntä on aiempia vuosia hiljaisempaa.
 
- Tarjonta ja kysyntä ovat tasapainossa. Mökkien hinnat eivät ole juuri nousseet, Halonen sanoo.
 
Toimitusjohtaja LKV AKA Reetta-Maria Tolonen-Salo Etelä-Hämeen OP-Kiinteistökeskus Oy:stä on sitä mieltä, että mökkikauppa ei ole enää niin korkealle hinnoiteltua kuin 2-3 vuotta sitten.
 
- Edulliset vapaa-ajan asunnot ovat kysyttyjä. Kalliit kohteet eivät oikein liiku, ja kohteiden lähtöhinta on vähän pudonnut.

 


Viewing all articles
Browse latest Browse all 557

Trending Articles