Renkolainen enduromoottoripyöräilijä Janne Porvari kokeili heinäkuun alussa omia rajojaan lajin legendaksi kohonneessa Red Bull Romaniac Hard -kisassa. Aikaisemmin suomalaiskuljettajista kisaan on tiettävästi osallistunut vain lajin legenda Kari Tiainen.
Jo heti ensimmäinen kisapäivä Romaniassa näytti, että renkolainen pystyy ajamaan aivan sarjansa maailman kärjen tahdissa, hän oli päivän osuuden kolmanneksi nopein.
Nelipäiväisen kisan kokonaismenestys kaatui toisen kisapäivän kahden tunnin remonttiin ajoreitillä. Loppusijoitus oli 17:s. Porvarin sarjassa pääsi maaliin 80 kuljettajaa. Koko kisaa osallistui reilu 350 motoristia ympäri maailman.
– Se oikeastaan yllätti, että pysyin ihan hyvin vauhdissa kärjen tuntumassa. Mitään vastaavaa en ole aikaisemmin kokenut, sillä siellä mentiin koko ajan joko jyrkkää mäkeä ylös tai alas. Vastaavia maastoja ei Suomesta edes löydy, muutaman kerran pyöränsä kanssa kuperkeikkaa heittäen vuorenkylkeä lasketellut Janne Porvari kertoo.
– Ensi vuonna uudestaan. Nyt tietää mitä on edessä. Jo se auttaa paljon. Kovaa fyysistä treeniä se tulee vaatimaan ja kaluston hyvää kuntoa, mies miettii jo vuoden päähän.
Sitä ennen hän ajaa kaikki mahdolliset kotimaiset endurokisat.
Sarjamuotoisena (mm. Turkki, Italia, Itävalta, Englanti ja P-Afrikka) ajettava Red Bull-kisa poikkeaa sikäli tavallisista endurokisoista, että mekaanikko voi huoltaa pyörää reitillä ja aina ajopäivän jälkeen. Porvarin mekaanikkona toimi hattulalaisen MP-Huollon Jyrki Savola ja yleishuoltajana Ari Ahlsten IPK-Racingista.
Helteessä 100 kg:n pyörää kantaen
Red Bull Romaniac Hard arvostetaan lajin sisällä tällä hetkellä maailman vaativimmaksi kilpailuksi. Alan asiantuntija on kuvannut kilpailua kuljettajan kannalta pelkäksi tuskaksi, johon liittyvät kaatumiset, tippumiset, haavat ja naarmut.
Rankaksi kisan tekee se, etteivät kaikkien kuljettajien taidot edes riitä ajamaan kaikkia nousuja ja laskuja, vaan satakiloista pyörää on joko työnnettävä tai kannettava pitkin vuorta.
– Päivälämpötila oli noin 30 astetta. Kyllä siellä fysiikka oli kovilla. Ajopäivällä oli minun kohdallani mittaa kolmesta viiteen tuntiin, hitaimmat jyräsivät maastossa kellon ympäri. Varmaan olivat puhki niin henkisesti kuin fyysisesti, Porvari selvittää kisan taustaa.
Maaston vaativuudesta kertoo se, että kilometreissä päiväreitti oli lyhyimmillään noin 80 km, pisimmillään 150 km. Keskinopeus ei nouse kovin hurjaksi.
– Reitillä oli esimerkiksi kallionkielekkeitä, joissa toisella puolelle oli vuorenseinä, toisella puolella pudotus rotkoon. Kanttia se vaatii.
– Hommaa vaikeuttaa merkittävästi se, että tiukoissa paikoissa osa kuljettajista epäröi ajamisensa kanssa. Syntyy ruuhkia ja se hankaloittaa oman ajorytmin löytymistä. On pakko odotella, vaikka omat rahkeet riittäisivät vaativimpienkin paikkojen ajamiseen. Omaa menoa ruuhkat hidastivat selvästi.
Äärimmäisen jyrkät vuorenrinteet pistävät miehen lisäksi myös moottoripyörän lujille. Vaikeusastetta lisää se, että korkeimmillaan reitti nousi 2 200 metrin korkeuteen.
– Minulla korkeus vaikutti korviin, välillä en kuullut juuri mitään. Moottoriin korkeus vaikuttaa, kun happea ei ole samalla tavalla kuin alankomailla ajettaessa.
Kovassa kunnossa
Pyörässä kaikkein kovimmille joutuvat jarrut ja kytkin, vaikka koko kaksipyöräinen menopeli on renkaita myöten äärimmäisien lujilla.
– Kytkimellä joutui luistattamaan paljon. Alaspäin tultiin usein takapyörä lukossa ja etujarrulla vauhtia säädelleen. Muutamia kertoja heitettiin kyllä kupperiskeikkaa, Porvari jaksaa jo nyt nauraa hurjalle menolle.
Romaniasta mies selvisi pintanaarmuilla ja mustelmilla, mutta vuosi sitten alkukesästä murtui jalka ajohommissa.
– Se hieman hidasti viime talven harjoittelun aloittamista. Nyt tietää sen, että Romanian kisaan täytyy lähteä todella kovakuntoisena. Se tietää kovaa hikoilua pitkin ensi talvea ja kevättä.