Tämän kesän LinnaJazz pääsee ylpeilemään varsin kansainvälisillä esiintyjillä, joiden juuret johtavat rytmimusiikin sylttytehtaille. The Soul Investigators -yhtyeen solisti Nicole Willis on kotoisin Brooklynistä New Yorkista, blueskitaristi Jonne Kulluvaaran aisaparina festivaalilla esiintyvä Kat Balloun on putkahtanut maailmaan El Pasossa Texasissa, bassovirtuoosi Michael Manring on San Franciscon poikia ja marssibändiä johtava trumpetisti Leroy Jones tulee New Orleansista.
Kaukaisten vieraiden lisäksi tarjolla on monipuolinen kattaus erilaisia rytmimusiikin lajeja.
- Meille on tärkeää, että yleisö viihtyy, mutta jazz-nimikkeen alla pysytään vahvasti, festivaalin markkinointipäällikkö Kari Viitamäki painottaa.
- Emme halua kosiskella yleisöä rokkitähdillä, iskelmämusiikilla tai Paula Koivuniemellä. Festivaalin nimi vastaa ohjelmistoa.
Tapahtuman kruununjalokivi on tietenkin hämeenlinnalaisten kyläjuhlaksi kasvanut sunnuntain ilmainen pääkonsertti Linnanpuistossa. Konsertin avaa Hämeenlinna Big Band, joka esittää Aki Sirkesalon tuotantoa laulusolistinaan Henri Savolainen. Pianisti Jussi Fredriksson tuo Vanajan rantaan Jazz Wars -kokoonpanonsa, jossa soittavat sellaiset nimekkäät muusikot kuin Marzi Nyman, Jukka Eskola ja Joonatan Rautio. Kokeneista roots-muusikoista koostuva Highway-yhtye seikkailee tanakan bluesrockin maisemissa laulusolistinaan monissa liemissä keitetty Timo Turpeinen. Ilmaiskonserttiin tuo tasokasta torvimusiikkia ja reipasta showhenkeä liikkuva marssibändi Leroy Jones & Spirit Of New Orleans.
- Kaupungin antama 14 000 euron avustus menee tämän ilmaiskonsertin järjestämiseen, joten sitä voi hyvällä syyllä pitää kaupungin lahjana veronmaksajille, Viitamäki sanoo.
Suviranta ja Sirkus mukana
LinnaJazzeilla on totuttu vuosien varrella kestäviin traditioihin ja aina myös pariin uuteen päänavaukseen.
- Uusia esiintymispaikkoja tänä vuonna ovat ravintola Sirkus ja Motorcafé Suviranta Turengissa, taiteellinen johtaja Timo Lehto kertoo.
- Edellisessä esiintyy soulia sekä funkia soittava Nicole Willis & The Soul Investigators ja Suvirannassa Marjo Leinonen yhtyeineen. Turenkiin on bussikuljetus Hämeenlinnan Laivarannasta.
Perinteisessä Round Midnight -kirkkokonsertissa tunnelmoi vanha tuttu Olli Ahvenlahti Ensemble, jonka solisteina ovat ihanat Johannat Kurkela ja Iivanainen. Tuttuja kuvioita Aulangolla ovat Graniittilinnan lastentapahtuma ja LinnaJazz Open -golfkilpailun jälkeinen keikka, jolla esiintyy Olli Ahvenlahti All Stars.
Vuodesta toiseen suosittujen risteilyjen myynti on jo aloitettu Lippupalvelussa. Perjantain blueslaivalla esiintyvät ainakin Timo Turpeinen & Highway sekä Kat Baloun ja Jonne Kulluvaara. Balloun ja Kulluvaara hyppäävät mukaan myös lauantain laineille, joilla heidän lisäkseen roots-risteilyllä seilaavat Helge Tallqvist Band & Ina Forsman.
Muita mielenkiintoisia esiintyjiä festivaaleilla ovat muiden muassa Kalevi Viitamäen manttelinperijäksikin kutsuttu jazzhaitaristi Mika Huusari, laulajatar Saara Soisalo, Michale Manring & Strandberg Project, Peter Engbergin kvartetti sekä tietenkin paikallinen Tommi Varjola Trio.
LinnaJazz to-su 11.-14.7. Konserttiohjelma osoitteessa www.linnajazz.fi.